torstai 21. huhtikuuta 2016

Leviloman suosikit


Meidän perhe lomaili viime viikolla Levillä. Talvisesonki alkaa Levillä olla lopuillaan, mutta yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta kaikki ravintolat ja kahvilat olivat vielä auki. Kahta lämmintä ruokaa päivässä emme tehneet mökillä, vaan joka päivä käytiin joko lounastamassa, kahvilla tai päivällisellä jossakin Levin alueella. Tässä viikon suosikit.

Kahvila Káfet


Kahvila sijaitsee Levin keskustassa. Etsimme lounaspaikkaa ja sattumalta mieheni huomasi kahvilan mainoskyltin, jossa lupailtiin keittolounasta, päätimme kokeilla sitä.

Káfet sijaitsee kellarikerroksessa, joten siellä ei ole ikkunoita lainkaan, mutta sisustus on kiva ja tunnelma rauhallinen. Lounaaseen kuuluivat keiton (kalakeittoa sillä kertaa) lisäksi myös leivät, salaatit, juomat, kahvi ja pulla. Palvelu oli ystävällistä ja ruoka hyvää. Leivonnaisten valikoima oli kattava. Oikein mukava paikka.

Lähikuvaan ei nyt päätynyt kuin pullan tilalle valitsemani suklaakeksi, kun aika tahtoi mennä kahden nälkäisen lapsen kanssa säheltäessä. Káfet kotisivuilta löytyy lisää kuvia tarjonnasta. Leivonnaiset näyttivät oikeasti yhtä herkullisilta kuin mainoskuvissa.

Plussana huomasin, että kellarikahvilaan oli asennettu hissi eli sinne on mahdollista tulla vaikka ei pystyisi kapuamaan rappusia.


Levihotellin herkkubuffet

Kävimme jonkun kerran tilausravintolassa, mutta totesimme, että tällä retkellä meidän kaksivuotiaasta ei ollut tilausravintolassa istujaksi. Paikallaan pysyminen pidempään kuin kymmenen minuuttia ei oikein onnistunut. Kokeilimme kylpylässä uiskentelun jälkeen kylpylähotellin buffetillallista, ja se sopi meille huomattavasti paremmin.


Parasta antia illallisella oli alkupalapöytä. Salaatit olivat tuoreita ja pöydästä löytyi aina tytön suosikkia, graavilohta. Salaattien lisäksi pöydässä oli vaihteleva valikoima leikkeleitä ja kalaa.

Lämpimistä ruuista löytyi hyvin syötävää pojallekin, joka tapaa olla syömistensä suhteen varsin valikoiva. Jälkiruokavaihtoehtojakin oli kaksi.


Ravintolasta löytyi mukava ja siisti leikkinurkkaus, jossa lapset viihtyivät pitkään.

Ravintola oli kauniisti koristeltu. Pöydissä oli valkoiset pöytäliinat, paksut servetit ja oikeat kukat ja kynttilät. Palvelu oli tehokasta ja ystävällistä.

Täytetyt tortillat nuotiolla


Levillä parasta ovat joka puolelta löytyvät kodat, joihin sesonkiaikaan sytytetään tulet puoli kymmenen aikaan aamulla. Niinpä kodasta löytyy aina sopiva nuotio makkaranpaistoon tai muuhun ruuanlaittoon. Yhtenä päivänä lähdimme varta vasten tortillaeväiden kanssa läheiseen kotaan, kun keli ei muuten suosinut ulkoilua.


Tortillaletut ja edelliseltä illalta tähteeksi jääneet kanankoipilihat lämmitettiin folioon käärittyinä nuotiolla. 


Täytteeksi kanan lisäksi kurkkua, tomaattia, salaatinlehtiä, hampurilaiskastiketta, juustoraastetta ja jogurttia.


Jälkiruuaksi vesimelonipaloja ja appelsiinilohkoja. 

Hyvää ja helppoa, kun kaikki ainekset oli valmiiksi pilkottu ja folioitu jo mökissä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti