Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arkiruokaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arkiruokaa. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. huhtikuuta 2016

Kasvissosekeitto


Mieleenpainuvimmat muistot kasvissosekeitoista olen saanut Ranskan Alpeilta. Lähdimme ystävän kanssa sinne laskettelemaan kymmenisen vuotta sitten. Talvi oli Alpeilla lämmin ja vähäluminen, joten laskettelukeli olisi voinut olla parempikin. Majoituimme pieneen vuoristohotelliin puolihoidolla. Hotellin emäntä valmisti illallisille maukasta ranksalaista ruokaa. Joka ilta alkupalana tarjoiltiin kasvissosekeittoa, jonka tarjoili emäntä itse. Hän kärräsi ison keittokattilan pöydän viereen, nosti ruokailijoille annokset keittoa isolla kauhalla, ja jäi sitten pöydän viereen odottamaan. Ensimmäisenä iltana emme oikein tienneet, mikä oli homman nimi, mutta toisena iltana kuulimme, kuinka naapuripöydän ruokailijat kehuivat keittoa vuolaasti maistettuaan ensin lusikallisen, ja emäntä oli tyytyväinen. Onneksi ystäväni puhuu hyvin ranskaa, joten hän osasi loppumatkan ajan antaa asiaankuuluvat kehut emännälle ensimmäisen keittolusikallisen jälkeen. Näissä raskalaisissa kasvissosekeitoissa oli  käytetty joka ilta hieman eri kasviksia, mutta varsinkin juurisellerin maku tuo Ranskan mieleen.

Kasvissosekeitto sopii hyvin alkuruuaksi tai vaikkapa kevyeksi lounaaksi. Keittoon voi käyttää kasviksia oman maun mukaan. Sipulinsukuiset kasvikset on hyvä kuullottaa oliiviöljyssä ennen keittämistä, ettei mausta tule liian pistävä. Kannattaa kokeilla alla olevaa reseptiä myös niin, että laittaa porkkanaa reilusti enemmän ja jättää kesäkurpitsan pois, väristä tulee silloin upea ja maku muuttuu hieman. Appelsiinimehun sijaan makua antamaan voi käyttää myös tuoreita tai kuivattuja yrttejä, kokeilemisen arvoisia ovat esimerkiksi persilja ja timjami.

Resepti

vettä
3 isoa porkkanaa
100 g juuriselleriä
10 jauhoista perunaa
1 kesäkurpitsa
1/2 kasvisliemikuutio
tilkka appelsiinimehua
hyvää oliiviöljyä

1. Laita noin litra vettä kattilaan kuumenemaan

2. Kuori ja pilko porkkanat

Luomuporkkanat tapaavat maistua perusporkkanoita paremmalta. Porkkanan maku riippuu paljon lajikkeesta ja maaperästä. Jos löytää hyvän porkkanakasvattajan, se kannattaa pitää muistissa.

Sosekeitossa kasvisten keittoajalla ei ole suurta väliä, kunhan ne tulevat kypsäksi. Pilkotut kasvikset voi saman tien lisätä kattilaan.
3. Kuori ja pilko juuriselleri

Jos juuriselleri on raaka-aineena outo Kotilieden sivuilta löytyy vähän tietoja ja hyviä sellerireseptejä. Sivuilta löytyvää sellerikeittoa syödään meillä jouluaattolounaaksi riisipuuron sijaan, kun isolle osalle perheestä ei riisipuuro maistu.
4. Kuori ja pilko perunat

Jauhoisista perunoista tulee mielestäni parempi soppa, mutta yleiperunatkin käyvät.

5. Tarkista, että kattilassa on vettä vain sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Kaada tarvittaessa ylimääräinen vesi pois.

Jos vettä on liikaa, sitä kannattaa vähentää ennen kasvisliemikuution lisäämistä. Jos vettä vähentää myöhemmin, katoaa myös osa mausta mukana.
6. Lisää puolikas kasvisliemikuutio

Jopa kasvisliemikuutioita löytyy luomuna. Maku on mielestäni huomattavasti tavallisia kuutioita parempi. Näitä on sekä juures- että yrttikuutioina.


7. Anna juuresten kiehua 10-15 minuuttia

Ajalla ei ole suurta väliä, juurekset saavat keittyä ylikypsiksi.

8. Pilko sillä välin kesäkurpitsa

 Kesäkurpitsaa ei tarvitse kuoria, jos ei halua. Minä tapaan ottaa perunankuorimaveitsellä ohuesti ulointa kuorenosaa pois.








9. Lisää kesäkurpitsapalat kattilaan ja anna kiehua kannen alla 5-10 minuuttia

Kurpitsapalaset saavat jäädä vedenpinnan yläpuolelle, ne kypsyvät kyllä höyryssä kannen alla. Jos vettä on liikaa, keitosta tulee löysää.









10. Nosta kattila liedeltä ja...

Vaikka vesimäärä näyttää tässä vähältä, keitosta ei tule liian sakeaa, koska kesäkurpitsassa on paljon vettä.


11. ...soseuta keitto sauvasekoittimella

Soseuttamiseen kannattaa käyttää hyvä tovi, että keitosta tulee sileää, eikä siihen jää sattumia.


12. Lisää tilkka appelsiinimehua mausteeksi

13. Tarkista maku. Lisää halutessasi suolaa tai esimerkiksi yrttejä mausteeksi.

14. Tarjoile vaikkapa sämpylöiden ja juuston kanssa. Keiton päälle voi pyöräyttää vähän oliiviöljyä.

Sämpylöissä oli tällä kertaa mukana pellavarouhetta (1/2 dl), auringonkukan siemeniä (2 rkl) ja hasselpähkinärouhetta (2 rkl). Hyvää! Sämpylöiden perusohje löytyy täältä.
Saimme espanjantuliaisina appelsiineja ja niistä "tehtiin" jälkiruokaa. Olivat maukkaita ihan vain lohkottuna.

torstai 31. maaliskuuta 2016

Lihapullat uunissa



Tämän reseptin runko on kotoisin  ensimmäisestä omastamastani ruokakirjasta, 7. luokan kotitalouskirjasta.  Kuten kuvasta näkyy, on kirja ollut kovassa käytössä. Parhaat reseptit olen kopioinut omiin reseptivihkoihini, mutta silloin tällöin täytyy vielä itse kirjakin kaivaa esiin.

Lihapullat ovat lasten suosikkiruokaa. He voivat osallistua niiden tekemiseen ja ne maistuvat hyvältä. Tällä kertaa tein lihapullataikinan yhdessä pojan kanssa. Hän lisäsi valmiiksi mitatut ainekset taikinaan ja hoiti sekoittamisen, pienellä avustuksella. Tavallisesti myös pyörittelemme lihapullat porukalla. Tai minä ja tytär pyörittelemme, poika heittelee vielä rennosti saamansa taikinapalat suoraan pellille. Nyt lapsilla sattui olemaan muuta puuhaa pullien pyörittelyn aikaan, joten pyörittelin ihan yksin.

Lihapullien paistaminen uunissa on nopeampaa ja siistimpää kuin pannulla kypsentäminen. Väriltään pullat jäävät vähän valjummiksi, mutta koostumus on mielestäni mehevämpi.

Resepti:

1 dl vettä
1/2 dl korppujauhoja
1 kananmuna
1 tl suolaa
1 tl sipulijauhetta
1/2 tl mustapippuria
1 tl meiramia
400 g jauhelihaa

1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen

2. Mittaa vesi ja korppujauhot kulhoon, sekoita

3. Lisää kananmuna ja mausteet, sekoita



4. Lisää jauheliha, sekoita tasaiseksi massaksi


Tämä ei onnistu pieneltä lapselta yksin, taikinasta tulee aika tanakkaa. Tapaan auttaa siinä vaiheessa, kun lapsi väsyy yrittämään itse.

5. Pyörittele pulliksi leivinpaperin päälle uunipellille


Mitä isommat pullat, sen pidempi paistoaika. Tällaiset n. 20 pullaa paistuvat vartissa hyvin.

6. Paista uunissa melko korkealla (uuni 225 astetta) noin 15 minuuttia

 Uunista ottamisen jälkeen pullat eivät näytä kauniilta, pikemminkin päinvastoin. Tuoksu sen sijaan on mitä mainioin.
7. Nostele pullat tarjoiluastiaan


Kun pullat saavat hetken kuivahtaa tarjoiluastiassa, ne ovat jo edustavan näköisiäkin.








8. Tarjoa esimerkiksi perunamuusin, porkkanaraasteen ja puolukkahillon kera

Jos lihapullia jää seuraavalle päivää, niitä voi syödä vaikkapa spagetin ja ketsupin kanssa.



torstai 24. maaliskuuta 2016

Poronkäristys ja poromunakas

Ruokaa tulee usein tehtyä enemmän kuin yhdellä aterialla syödään. Joskus se on oikein hyvä juttu. Makaronilaatikkoa on ihan kiva syödä vaikka kolme päivää peräkkäin, jos sillä säästyy muutamalta ruuanlaitolta. (Ruuanlaittohan on kivaa, mutta joskus on mukava päästä vähän helpommalla)

Muutamasta ruoka-aineesta olen kehitellyt "tänään ja huomenna" -yhdistelmiä, joissa ylijäänyt pääruoka-aine käytetään toisenlaiseen ruokaan seuraavana päivänä. Tällaiset yhdistelmät ovat siitä mukavia, että ylijäämäruoka tulee käytetyksi, mutta seuraavan päivän ruoka on kuitenkin eri makuista. Seuraavan päivän reseptit ovat yleensä helppoja ja nopeita, koska pääruoka-aine on lämmitystä vaille valmista.

Poroa meillä syödään aika harvoin, vaikka se on minun mielestäni hyvä raaka-aine. Perheen miesväki ei ole poroon ruokana kovin ihastunut, mutta syö kyllä silloin tällöin (jos muuta vaihtoehtoa ei ole).

Meillä päin poronlihaa löytyy kaupasta vain pakasteena. Valmiissa käristyslihassa on joskus mukana sitkeämpiä kohtia, joista en ollenkaan pidä. Tällä kertaa kokeilin ostaa poron paistikäristystä, joka oli vähän kalliimpaa. Käristys oli kuitenkin hintansa arvoista ja laadukasta. Tätä ostetaan toisenkin kerran.


Poronkäristys



Resepti (neljälle)

2 rkl voita
25 g pekonikuutioita
400 g poron paistikäristystä
1/2 dl vettä
1 tl suolaa

  1. Ota paistikäristyspakaste huoneenlämpöön tunti pari ennen ruuanlaittoa
  2. Sulata voi kasarissa
  3. Lisää pekonikuutiot ja paista niitä hetken kovalla lämmöllä
  4. Vähennä lämpöä vähäsen
  5. Lisää puolisulanut poron paistikäristys
  6. Sekoittele ja kääntele, kunnes kaikki käristys on ruskistunut
  7. Lisää vesi ja suola
  8. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla puolisen tuntia
  9. Tarjoile perunamuusin, suolakurkun ja puolukkahillon kanssa



Poromunakas




Resepti  (yhdelle)

2 munaa
1 rkl vettä
ripaus suolaa
ripaus kuivattua timjamia
ripaus kuivattua rosmariinia
oliiviöljyä paistamiseen
eilistä poronkäristystä
tuoretta persiljaa

  1. Vatkaa munat rikki
  2. Lisää vesi ja sekoita
  3. Lisää mausteet ja sekoita
  4. Kuumenna pieni paistinpannu, lisää kuumalle pannulle tilkka oliiviöljyä
  5. Kaada munaseos pannulle ja siirtele sitä puulastalla niin kauan, että puolet seoksesta on hyytynyt
  6. Käännä hellan lämpö hyvin pienelle
  7. Ripottele puoliksi hyytyneen munaseoksen päälle poronkäristystä
  8. Anna munakkaan hautua kannen alla kymmenen minuuttia pienellä lämmöllä
  9. Nosta munakas lastan avulla lautaselle
  10. Ripottele päälle tuoretta persiljaa
  11. Syö esimerkiksi vihreän salaatin ja suolakurkun kanssa







torstai 17. maaliskuuta 2016

Pestopastaa ja parmakinkkua


Pestopasta on meidän perheen arkiruokasuosikki. Niinpä sitä tehdään, jos ei aivan joka viikko, niin ainakin joka toinen. Tuoretta basilikaa löytyy onneksi meidän lähikaupasta vuoden ympäri. Kesällä kasvatan basilikaa itsekin, mutta meillä sitä kuluu sen verran paljon, ettei oma tuotanto tahdo pysyä mukana.

Alunperin ihastuimme pestopastaan Invito-ravintolassa Uumajassa. Nyt vastaavaa annosta ei löydy sieltä listalta, mutta kun kävimme ravintolassa kolme vuotta sitten, ruokalaji oli pastaa punaisella pestokastikkeella ja jotain (tuo jotain oli ehkä lihaa tai sieniä). Pestokastikkeesta innostuneena etsin netistä erilaisia pesto-ohjeita, ja niitä yhdistelemällä syntyi tämä oma pesto-ohje. Punaista kastike ei ole, mutta ei tyypillisen kirkasta vihreääkään, koska kuivatut tomaatit taittavat väriä ruskeaan. Paremman värin saa jättämällä tomaatit pois, mutta maku on mielestäni tomaatin kanssa herkullisempi. Kuivattu kinkku sopii pastan kanssa vallan mainiosti yhteen.

Määrät ovat suuntaa-antavia. Tavallisesti teen kastikkeen tyyliin: hulaus tätä, ripaus tuota.

Reseptistä tulee noin 6 annosta,joten meillä kahden pienen lapsen perheessä sitä tavataan syödä kahtena päivänä. Lämmitettynä pasta on melkein yhtä hyvää kuin vastakeitettynä.

Resepti:


500g penne pastaa
3/4 tl suolaa

Pestokastike
1 ruukku basilikaa
2 valkosipulin kynttä
2 rkl pinjan siemeniä
2 rkl pastajuustoa
2 1/2 rkl aurinkokuivattua tomaattia suikaleina
1 1/4 dl hyvää oliiviöljyä (Extra virgin)

100 g parmakinkkua


Basilikaa saa olla runsaasti, jos ruukku on vähän kitukasvuinen, kannattaa ottaa kaksi. Tapaan ostaa kuvan pastajuustoa (punainen keskellä), koska sitä löytyy lähikaupasta, kunnon parmesaanijuusto antaisi vähän voimakkaamman maun. Aurinkokuivattu tomaatti ei tarvitse olla suikaleina, kokonaiset kuivatut käyvät yhtä hyvin.
Kuvan parmakinkku on lähikaupoista tähän asti löytämistäni parasta. Ja kalleinta.
Pastaa ja oliivioljyä tapaan ostaa, mitä sattuu löytymään.
Muita tarvikkeita meidän kaapeista tapaa löytyä aina, vain kinkku ja basilika ostetaan tätä ruokaa varten erikseen.





Tarvittavat välineet:

Tilava kattila
Iso siivilä
Sauvasekoitin ja astia sekoittamista varten
Iso lusikka

Sauvasekoittimen sijaan voi käyttää tehosekoitinta.

Lisäksi ruokalusikka ja desilitramitta. Ne puuttuvat kuvasta kun en niitä tavallisesti käytä.


1. Laita kattilaan vettä kiehumaan pastaa varten

2. Nypi basilikan lehdet sekoitusastiaan


Jos haluaa jättää lehtiä annosten koristeluu, ne on hyvä valita ja jättää sivuun ensimmäisenä.









3. Lisää sekoitusastiaan 2 valkosipulin kynttä, 2 rkl pinjan siemeniä, 2 rkl pastajuustoa ja 2 1/2 rkl aurinkokuivattua tomaattia suikaleina


Kuva on onneton, mutta siellä ne kaikki ovat










4. Jos pastan keitinvesi jo kiehuu lisää veteen 3/4 rkl suolaa ja 500g pennepastaa. Laita munakello soimaan n. 12 minuutin kuluttua

Kuvassa vettä on liian vähän, saisi olla enemmän.

Pastaa kannattaa varsinkin alussa vähän sekoitella, etteivät palaset tartu toisiinsa kiinni.

Tapaan keittää pastaa vähän kauemmin kuin keitto-ohjeessa sanotaan. Tämän pastan keittoaika tapaa itselläni olla 13,5 minuuttia. Itselle sopiva keittoaika löytyy maistelemalla pastaa, kun se alkaa näyttää valmiilta.

5. Lisää sekoitusastiaan 1 1/4 dl oliiviöljyä ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi. Jos aineet eivät tahdo sekoittua kunnolla, lisää vähän öljyä. Jätä valmis kastike odottamaan, että pasta valmistuu.

Tässä välissä voi kattaa pöydän tai leikellä pastan kaveriksi vähän tuoretta tomaattia. Ja kurkkua, jos lapset eivät syö tomaattia.

6. Kaada kypsä pasta siivilään pesualtaaseen ja jätä siihen odottamaan



7. Kaada pestokastike kattilaan ja lämmitä sitä, kunnes se vähän kuplii. Sekoita samalla

8. Ota kattila pois kuumalta levyltä ja kaada pasta kastikkeen päälle. Sekoita hyvin.

Meillä kattila nostetaan tällaisenaan pöytään ja siitä kaikki sitten annostelevat pastan lautaselleen (pojan lempipuuhaa) ja nyppivät kinkusta palasia päälle (tytön lempipuuhaa, tosin suurin osa menee suoraan suuhun)

Hyvää ruokahalua!